Hurmuripojat Santtu ja Anton

Nyt se on sitten käyty, ihkaensimmäinen virallinen näyttely oman koiran kanssa. Oltiin siis koko porukalla Kajaanin ryhmänäyttelyssä lauantaina, 21.4. Tuomarina oli Annaliisa Heikkinen. Kehätoimitsijana Juha Palosaari ja kehäsihteerinä joku nuori nainen, joka tunsi minut jo kuulemma vuosien takaa mätsäreistä, muisti Santunkin, mutta minä en muista häntä… Kehässä oli myös kolme muuta junioriurosta, Hiro, (Aamunkoiton Kulkuri), Timi (Allways Zumba Time) ja  Dave ( Leading-Light Dom Perignon). Ensin kaikki mentiin yhdessä pari kierrosta kehän ympäri ja sitten alkoi yksilöarvostelu. Meidän vuoro oli toisena, kun aakkosjärjestyksessähän virallisissa mennään. Antonilla oli vauhtia vaikka muille jakaa. Ilma oli sateisen kolea, mutta se ei tuntunut menoa haittaavan. Arvostelun tuloksena Anton oli ERI2. Olen todella tyytyväinen tulokseen ja tästä meidän on hyvä lähteä jatkamaan näyttelyuraa. <3

Nyt tiedossa olisi kahdet mätsärit Vappuna, joko ihan normaalit tai sitten pentuille. Katsellaan kumpaanko mennään…

Niin se on, vihdoinkin on totta yksi unelma elämässä. Olen ilmoittanut oman koiran näyttelyyn! Kerta se on ensimmäinenkin. Tämän kuun loppupuolella lähdetään junnuilemaan. Pentunäyttelyissähän ei siis tullut käytyä. Ei yksinkertaisesti löytynyt sopivan matkan päästä yhtään näyttelyä jossa olisi pennut arvosteltu. Antonin turkki on vaihtunut mukavasti, vielä hiotaan sieltä se junnu esiin trimmin myötä niin sitten ollaan valmiita. Hieman jo jännittää, mutta sehän kuuluu asiaan. Näin kauan kun on odottanut tätä tapahtuvaksi, olisikin ihme jos ei missään tuntuisi. Mätsäreissä ollaan treenailtu ja mukavasti menee. Santtu on myöskin päässyt kotoa näytille hyvin tuloksin, viimeisimmällä kerralla ollen paras veteraani ja bis7. <3

Sitähän se aina on, odottelua. Tällä kertaa vuorossa on  Antonin turkki ja näyttelyt. Turkki kehittyy, se irtoaa, muttei vielä tarpeeksi. Sormiin ei jää mitään, hieman jo karstaan ja eritoten housunlahkeisiin. XD Pieni mies on aika pörröisen näköinen, niskasta pikkasen yli selänpuolenvälin on sellanen kiiltävä, paksukarvainen vyöhyke, loppuselkä vielä pörheä. Mustat laikut ovat pitkäkarvaisia ja kihartavat hieman. Lisäksi ilmassa, vai sanoisinko karvoissa on sähköä näiden pakkasten takia. Ilman manttelia on turha kummankaan pojan kanssa lähteä ulos, heti alkaa kärvistely. Vauhtia kuitenkin lenkillä piisaa, ja uppuhankitreenihän on vain hyväksi.

Lisäksi olen miettinyt paljon noita näyttelyjä, minne veisi ja kelle. Osa tuomareista on täysin tuntemattomia minulle, toisaalta hyvä niin. Eihän sitä opi tuntemaankaan ilman, että ensimmäisen kerran jokaiselle menee. Mätsäreillä nyt aluksi ainakin treenataan ja niitä onkin taas mukavasti. Koiramäärät ovat paisuneet nykyisin todella paljon ja mietin antaisinko papan huilata ja viettää lomaa näistä, veteraaniluokkia kun ei ole tällä hetkellä tulevissa ja muutenkin odottelut venyvät. Saa nähdä, kauneuspäivät jokatapauksessa odottaa kumapaakin poikaa lähiaikoina. <3 Siinäpä meidän tärkeimmät, yritän kirjoitella hieman tiheämpään tästä lähtien…

Sitäpä se on ollut nyt lähipäivät. Antonin hampaat vaihtuvat mukavasti. Alhaalla ja ylhäällä on nyt keskihampaat vaihtuneet. Oikein nätti rivi on ainakin tällä hetkellä tulossa. Nyt odotellaankin, että kulmurit vaihtuvat.

Näyttelytreenejä ollaan pidetty niin kotona kuin ensimmäisten mätsäreiden merkeissä. Liikkeet ja seisotukset niin pöydällä kuin lattialla sujuivat hyvin, kun ottaa huomioon, että ensimmäiset koitokset oli kyseessä, lattia on treenihalleissa täynnä muiden koirien hajuja ja nameja. Anton seisoo minkä malttaa ja liikkeissä juurikin se lattia kiinnostaa ja itse ei passaa juosta vielä kovasti. Tulokseksi saatiin PP Pun4, joten ei hassumpaa.  Pari kertaa Anton oli katseluoppilaana, joten ihan ummikosta poikaa ei työnnetty toisten koirien eteen.

Santulla mätsärit ovat myös menneet hienosti, aikaisempi ja tämä viimeisin mätsäritulos oli kummallakin kerralla VET2, vain husky ja lapinkoira ovat olleet bis-kehän “edessä”. Nyt odotellaankin tulevia mätsäreitä, josko vielä päästäs harjoittelemaan ja kisaamaan.

Täytyy tässä vielä hehkuttaa myös koiratonta toimintaa, kävin Juha Tapion loppuunmyydyssä Kipinöitä- konsertissa Kuopiossa, aivan mahtavaa taas kerran. <3 Nyt odotellaankin sitten Rajaton Joulu- konserttia joka on ensi kuun alussa.

…tai ainakin melkein, kun mennään lokakuun viimeistä päivää. Viime postauksesta onkin jo tovi, aika on mennyt nopeaan, opettaessa Antonia sisäsiistiksi, kuinka mennään hihnassa, ollaan toisten koirien kanssa ja ihmisten ilmoilla. Eli niitä pentujuttuja. Cockerikaverikin ollaan saatu, Miian Hiro on osoittautunut oikein kiltiksi kaveriksi. <3 Se kun on itsekin nuori niin huumorintajua tuntuu riittävän.

Olen myös miettinyt miten uuteen maailmaan sitä on astunut Antonin tulon jälkeen. Yhtäkkiä pitäisi miettiä koiran statusta, onko pentu trimmattu ja miltä se kuvissa näyttää, vaikka onkin kehityksessä kesken.  Lisäksi sain kuulla, että en tiedäkään koiranpidosta ja -näyttelyistä mitään. Voihan se näin ollakin, mutta se ihmetyttää hieman, koska kiertoteitä kommentti tuli ihmiseltä, jonka koiralla sain kesällä-09 tulokseksi PU2, SERTI ja VARA CACIB. Jos olisin autuaan tietämätön näyttelyistä, seisoisin vain H Moilasena kehässä hihna kädessä, monttu auki niin tuskin noita tuloksia olisin saanut. Onneksi olen jo saanut asian käsiteltyä mielessäni ja kiitänkin kavereita, joilta sain tukea.

Viime viikko oli haikea, ensin kuulin SantunLane- emän poismenosta, RIP Northworth Inspirational, myöhemmin sitten Santun yhden parhaimmista kavereista, Jasu enkun poismenosta. RIP Fariinin Jax-In-The-Box. :/

Suunnitelmat ei tällä erää viime postauksesta ole paljon muuttuneet, Santtu odottaa mätsäreitä, tällä kertaa juuri trimmattuna.  Anton odottaa tehosterokotusta ja mahdollisia mätsäreitä. Jospa sitä pääsis treenaamaan.

Viime viikon lauantaina sitten lähdettiin vihdoinkin kohti Kellokoskea, hakemaan pentu kotiin. <3 Fonectan sivuilta otin reittiohjeen, joka johti meidät Järvenpään ABC:lle asti, mutta sitten ohje ei enää pätenytkään. No, löydettiin kuitenkin perille parilla puhelinsoitolla ja sitten Apsin ystävällisen palvelun avulla. Myyjä oli kuulemma Varpaisjärveltä kotoisin.

Pennun nimi on siis Anton, kuten uudesta blogin otsikosta voi päätellä. Oikea nimi on Benchmark Quite Cool King. Isänä on komea, tumma Alan, Coastline Johnny B. Good ja emänä kaunis Sini, Cockergold Cool Blue Night. Siniä mä oon fanittanu ihan siitä asti, kun ensimmäisen kuvan siitä näin ja Alan teki vaikutuksen viimeistään tänä keväänä ja pitkin kesää, kun napsii roppeja tasaiseen tahtiin. Niin, ja se tummuus, se vaan on jotain niin hyvännäköistä mun silmiin. <3 Anton on osoittautunut reippaaksi miehenaluksi, jolla tosiaan on oma tahto. Hihnassa mennään mukavasti.

Lisää juttua pojista tulee, kun joudan kirjoittamaan. Ohjelmassa on lähiaikoina ainakin Santun trimmaus ja ehkä mätsäreitäkin.

Odottamista, sitä tämä kesä ja alkava syksy on ollut. Onneksi vähenemään päin, välillä tuntuu että pää räjähtää kohta. Kun on astutustiedotuksesta asti ollut mukana hengessä, tuntuu, että aika matelee. Kuten aikaisemmin jossain sanoinkin, niin harvoin toivoo kesän menevän nopeasti.  Onneksi välillä tapahtuu asioita, jotka nytkäyttävät “projektia” eteenpäin. Aluksi varmennus, että emä on tiine, syntymä, onni siitä, että uroksia syntyi, varausmaksu ja lempinimi, jota muuten en ihan helposti keksinytkään. Narttujen nimiä pulpahti mieleen monta ja nättejä, ainakin omasta mielestäni :), mutta uroksia sai miettiä tosissaan. Paljon on nättejä nimiä, mutta sitten on niin paljon niitä kaimojakin. Lisäksi vanhempia kuuntelin sen verran, että “kun tutun lapsi on samanniminen…” Sitten se oikea nimi, oma juttunsa sekin. Kasvattajan sivuilla on tapana semmoinen, kun pentuja tulee, nimiä saa ehottaa kaikki palstalaiset, joten tottakai minäkin niitä aloin keksiä. Ensisijaisesti uroksille, mutta myös nartuillekin. Olin erittäin mielissäni, kun kaksi urosta ja kolme narttua sai minun keksimät nimet. Tykkään paljon antaa nimiä ja mikä sen mukavampaa, kun omalla koiralla on itse keksitty nimi. Yhtä kieltä vielä kaikenlisäksi viitaten Santun oikeaan nimeen ( My -> englantia, Chokladkross -> ruotsia) Seuraavana onkin sitten kuvat, valinta ja haku edessä. Seuraavassa postauksessa, kunhan ehdin laittelen sitten tietoja pienestä miehestä tänne!

Huh hellettä… Eilen pyörähdettiin taas mätsäreissä, kovin laihoilla tuloksilla kylläkin. Se häntä taas. Se oli sen tuomarin (Pirjo Heikkinen) mielipide, kun kuitenkin sitten typätty brassi oli bis-luokassa. No, se kasvattaa vain luonnetta ja seuraavasta menestyksestä (jospa sellaista tulis ) nauttii sitten enemmän. Viikonloppuna Santtu nautti uimisesta ja trimmasin sen myös. Turkissa ei ainakaan vanhuuden merkit näy, sitä kun tulee niin nopeasti. Pentuasia etenee vaan odottelulla, nimi selviää luovutusajan tienoilla ja samalla kutsumanimikin. Mulle on jo kehkeytynyt haaveenmurunen mikä niistä ois mun, mutta katsellaan.

Nyt ollaan menty eteenpäin niinkin paljon, että pennut ovat syntyneet kumpaankin kenneliin, ensimmäisessä syntyi yksi uros ja toiseen neljä.  Tämä menettely oli ihan sen takia, että jos ei odottamaani yhdistelmään synnykään uroksia, niin en jää tyhjän päälle. Lisäksi odotusta on ollut jo astutusilmoituksesta asti, niin en todella jaksaisi enää uudestaan…

Jokseenkin haikein mielin jätin sitten tämän orange roan pennun, mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, ratkaisuja on tehtävä. Kahta en voi ottaa…Oli myös ihana kuulla, että tämä pikku mies oli jo varattu. Kai minun pitäisi jossain vaiheessa poistaa sen kuvat tältä omalta koneeltanikin, vai jättäisikö muistoksi?

 Minulle tulee siis blue roan, vaikka siitä olin aluksi sitä mieltä, etten välttämättä halua sellaista, kun tuntuu, että jokaisella on. No, se ajatus jäi kun huomasin tämän hienon ja erikoisen yhdistelmän. Pennut tulevat olemaan tummia, joka omaan silmään on oikein kaunis “sävy”.

Saan todella myös hillitä itseäni, etten jo ala pennun petiä hakea varastosta, jonkun kerran olen löytänyt itseni hipelöimästä pieniä hihnoja ja pantoja lemmikkiliikkeistä, mutta vielä pitäs malttaa tovi…

Tyypillinen suomalainen kesäsää. Sataa, kylläkin tihkuttamalla, mutta juuri kiusaksi asti. Onneksi sen verran piti taukoa, että saatiin Miian ja koirien kanssa lenkki heitettyä. Sain pentukuumeeseeni lääkettä, talutin Hiro-pentua ja voi miten se oli hihnanpäässä kevyt. Kovin tarkkaili ympäristöä ja välillä noukki suuhunsa kävyn, jota piti sitten ylpeänä kantaa. :)  En malttaisi omaa pentua odottaa, mutta toivottavasti odotus palkitaan.